Vastuullinen kuluttaja

Opettelen kuluttamista uudelleen. En ole koskaan ollut kerskakuluttaja ihan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei minulla ole ollut siihen varaa. Toisekseen, kuten mainitsinkin, on perheeni aina ollut melko ympäristöystävällinen.

Muistan kuinka jo ala-asteella meillä oli koulussa tempaus eläinkokeita vastaan. Ensimmäiset meikkini olen varmaan ostanut Body Shopista. Painepakattuja hiuslakkoja ja deodorantteja ei myöskään tullut ostettua, jo silloin puhuttiin kasvihuoneilmiöstä ja saasteista.

Lihan syömisen lopetin, kun näin dokumentin nimeltään Kalkkunan joulukiireet. Siinä teurastettiin kalkkuna. Jo aikaisemmin olin siitynyt koulussa syömään kasvisruokaa ja lopettanut makkaroiden ja jauhelihan syömisen. Kalaa, maitoa ja kananmunaa olen aina syönyt. Lopetin lihan syömisen siis osin terveyssyistä ja osin vastustaakseni teollista lihantuotantoa. Jos luomu olisi ollut silloin yleisempää (tai olemassa), olisin varmaan siirtynyt syömään vain luomua tai riistaa. Nyt ei miltei viidentoista vuoden jälkeen tee mielikään lihaa.

Turkistarhausta olen vastustanut passiivisesti. Tarkoittaa sitä, etten ole tehnyt asian eteen mitään, suuntaan enkä toiseen. Nahkakenkiä ja laukkuja olen silti käyttänyt vailla huonoa omaatuntoa. Lähiaikoina olen pohtinut kierrätysturkisten käyttöä ja siitä kirjoitan ehkä toiste. En ole vielä aivan varma kannastani, mutta luulen, että sallin sen. Ehkäpä jopa hankin itselleni vanhan kauniin takin, jossa saattaa olla turkiskaulus. Ihan pelkkää turkkia en kyllä varmaan hommaa. Tosin vanhat kelsiturkit ovat aika ihania.

Mutta siitä kuluttamisesta. Opettelen siis uudenlaista kuluttamista, jota kai vastuulliseksi kuluttamiseksi kutsutaan. Toteutan sitä niin, että halutessani ostaa jonkin tuotteen, esitän itselleni muutaman kysymyksen:

1. Tarvitsenko minä todella tämän tuotteen?
2. Voinko hankkia sen käytettynä?
3. Onko tuote tehty niin, että etiikkani kestää tuotantoprosessin?
4. Saanko hankittua vastaavan tuotteen joka olisi tuotettu mahdollisimman lähellä?

Kolmas kohta tarkoittaa nyt sitä vastuullisuutta silloin, kun päädyn ostamaan uuden tuotteen. Tuotantoprosessin pitäisi rasittaa ympäristöä mahdollisimman vähän ja tuotannon tulisi olla mahdollisimman eettistä ja reilua. Siis myös muut ihmiset huomioonottavaa, ei vain ympäristö.

Tämä uusi kuluttamisen muoto on vaikeaa, sillä jos erehtyy ostamaan jotain turhaa, epäeettistä tai ympäristöä rasittavaa, saa siitä itselleen todella huonon omantunnon. Se mitä nyt opettelenkin, on kohtuullisuus ja armollisuus itseäni kohtaan. Pyrin noudattamaan edellämainitsemiani kohtia, mutten soimaa itseäni lipsahduksista. Sortumisten ehkäisyyn auttaa parhaiten se, ettei koskaan missään olosuhteissa tee heräteostosta, ei edes reilua luomutuotetta jonka tarvitsisin. Päätös saattaa silti kaduttaa, kun ostohurma on vienyt järjen päästä. Myöskään koskaan ei pidä jättää hankintaa niin viimetippaan, että on kiire. Myös silloin tapahtuu eniten sortumisia. Ainakin minulla.

Koska olen vaikeuttanut omaa kuluttamistani näillä erilaisilla reunaehdoilla, olen kuluttanut hyvin vähän. Mutta koska olen vuosien varrella oppinut siihen, että saan nautintoa shoppailusta, olen kärsinyt vieroitusoireista. Pahin on se, että tekee mieli ostaa mitä vaan, kunhan saa ostaa. Ostamista ostamisen vuoksi siis. Eli sitä kaikista pahinta mallia. Toisaalta yritän kompensoida ostovimmaani ostamalla luomutuotteita, vaikka kotona olisi jo vatsaava tuote luomuttomana. Tämä on vaikeaa, mutta kuten sanottu, nyt opetellaan kohtuullisuutta ja armoa myös omaa itseä kohtaan.